Tästä kaikki alkoi, kun meidän perheeseen tuli 1965 ensimmäinen karkeakarvainen mäyräkoira Pepi (Tumppi - Ekskogents Cate). Omistaja oli menettänyt metsästysoikeutensa ja se tuli toiselle metsästäjälle, noin kilometrin päähän meidän kodista. Isosisko pyysi, että saisi mennä katsomaan sitä ja kaikkien yllätykseksi sisko tuli takaisin Pepin kanssa, kun se ei tullut toimeen uuden omistajan koiran kanssa. Pepi oli meille entuudestaan tuttu, kun sen ensimmäinen omistaja asui tädin naapurissa. Isä taisi maksaa siitä 30 markkaa.

Pepi oli erinomainen luolakoira ketun ja mäyrän metsästykseen. Itse kävin 6 vuotiaana sen kanssa lähimetsässä, niin muistan kuinka se juoksi puun runkoa pitkin oravien perässä ja jäi roikkumaan hampailla oksaan äristen ravistellen sitä. Valitettavasti sille tuli mäyräkoirahalvaus ja se oli lopetettava. 

 

 

Ensimmäisen oman koiran hankin 1973 ja rodusta ei ollut epäselvyyttä,  se oli karkeakarvainen mäyräkoira Karhunkannon Gibby "Kipi" (Mäkirinne Igor - Mäkirinne Ulrika). Olin säästänyt rahaa haulikkoa varten,  kun lehdessä oli ilmoitus kk mäyräkoiran narttupennusta. Isä oli sitä mieltä, jos aion aloittaa metsästyksen,  niin minulla täytyy olla koira. Siihen meni haulikkorahat ja isä lainasi loput. Haulikon sain sitten rippilahjaksi. Siinähän sitten opeteltiin molemmat metsästämään.

Silloin sorsastus oli tärkein metsästysmuoto ja niin Kipistä tuli ylösajava ja noutava mäyräkoira. Metsästettiin järvellä, jossa oli pieniä saaria sekä luotoja joissa kasvoi saraheinikkoa ja pajupensaita. Mentiin aina tuulen alapuolelta hiljaa rantaan, josta Kipi hyppäsi veneestä ja ajoi sorsat lentoon. Sen jälkeen nouti pudotetut linnut talteen.

Luolametsästys oli siihen aikaan uutta ja kun en ollut  metsästysseurassa asuinpaikkakunnalla,  niin tilanteita tuli vähän,  joista saatiin kuitenkin lähes kaikki ketut joita päästiin kokeilemaan. Mäyrien kanssa teki kovasti töitä, mutta kivikoihin ei päästy auttamaan. Isän mielestä Pepi oli kovempi kuin Kipi ja se oli saanut karkoitettua mäyriäkin ulos.  Supikoirat tulivat vasta myöhemmin ja kerran päästiin kokeilemaan niitä, mutta mukana oli liian innokas kaveri, että säikäytti supit takaisin autiotalon alle. Kahdelle kovalle luolakoiraharrastajalle se oli kuitenkin ensimmäinen kokemus luolametsästyksestä koiran kanssa ja toinen antoi mäyräkoiralleen nimen Kipin mukaan.

Kipi oli kuitenkin tärkeä osa minun koiraharrastuksessa.